Ekonomi Matti-Jussi Pollari

Kuhmon valtuustokausi uuden valtuutetun silmin

Julkaistu:

Kuhmon kaupunginvaltuuston työ alkoi kaupungin strategiaseminaareilla, joissa etsittiin linjoja alkavalle valtuustokaudelle.

Strategia hyväksyttiin lokakuussa 2017 tavoitekuvanaan määrittely: Kuhmo – globaalisti tunnettu biotalouden menestystarina metsän keskellä. Sen taustaksi löydettyjen vahvuuksien ohella etsittiin toimia, joilla tavoite voitaisiin saavuttaa. Näiden soveltaminen valtuustotyössä ei ole yksiselitteistä.

Konkreettisimmillaan valtuuston päätöksenteko mahtoi olla heti syyskuussa 2017, jolloin Tytti Määttä valittiin lähes yksimielisesti Kuhmon kaupunginjohtajaksi. Äänestämään kuitenkin silloin jouduttiin. Yksimielisiä päätöksiä kaupunginvaltuustossa on tehty paljon, äänestetty harvoin.

Talous ja pitkät kokoukset. Jokavuotiset talousarvio- ja tilinpäätöskäsittelyt vaativat aina pitempää kokouksissa istumista. Erityisesti viime vuosina kiristynyt kuntatalous on kuitenkin jättänyt kovin vähän mahdollisuuksia omaperäisiin aloitteisiin taloudessa. Uutena valtuutettuna olen kuitenkin joutunut hämmästelemään sitä, että kunnallinen talous asettuu lainsäädännöllisesti toteuttamaan kolmevuotista suunnittelua. Toivoisin, että tulevaisuutemme näkymät saataisiin ulottumaan mieluusti ainakin 30 vuoden päähän.

Kuhmon Kokoomuksen aloite. Valtuustoryhmät voivat myös tehdä aloitteita. Viimeksi toukokuussa Kuhmon Kokoomuksen ryhmä jätti aloitteen, jossa esitettiin Kuhmon kaupungissa digitaalisen opetuksen alueelle vahvaa kehittämistyötä. Ryhmänä olemme kannustaneet Kuhmon rohkeaan kehittämiseen elinkeinoja tukemalla ja kunnan sivistystehtävän aktiiviseen hoitoon kannustamalla.

Matti-Jussi Pollari
Puheenjohtaja
Kuhmon Kokoomus

Lisää julkaisuja

12.11.2022

Vuosi aluevaltuustoaikaa takana – mitä on saatu aikaan

Kainuussa alkaa olla vuosi hyvinvointialueen aikaa. On hyvä pysähtyä miettimään, mitä on tehty ja saatu aikaan sekä mitä pitäisi vielä

24.10.2022

Aina jotain hyvääkin

Vaikka kuinka miettisin, en löydä Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan muuta kuin yhden hyvän puolen, mutta yhden löydän kuitenkin. Sodan sytyttyä kaivoin

9.6.2022

Valkea kevät, kaunis kesä

Kurjan sotakevään vaikutukset ovat hiljalleen hiipimässä kohti Suomea, Kainuuta ja Kuhmoakin. Kun Venäjä aloitti roistomaisen hyökkäyksensä, vilahteli keskustelussa kysymyksiä siitä,