Liikennepolttonesteiden hinta uhkaa kivuta yli kipurajan

Julkaistu:

Hallituspuolueiden kansanedustajat ovat selitelleet ja puolustelleet runouteen saakka sitä, että polttonesteiden hinnat eivät tule nousemaan kuin ainoastaan maailman markkinahinnan heilahtelujen mukaan. Nämä puolustelut ja selitykset eivät täsmää siihen, mitä on suunnitelmissa ja hallituksen työkalupakissa.

Tiedetään, että liikenne ja viestintäministeriö (ministeri Harakka, Sdp) on tehnyt fossiilisen liikenteen tiekartan, johon eri tahot ovat saaneet antaa myös lausuntoja. Siinä on tarkoitus puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on hyvä, mutta mahdoton toteuttaa ilman polttoaineveron korotusta ja liikenteen kansallista päästökauppaa. Vaikutukset ulottuisivat polttoainepumpulle saakka.

Tämä taas vaikuttaisi kaikkeen liikenteeseen ja erityisesti niille alueille, esim. Kainuu, jossa polttomoottoriauto liikkumis- ja liikuttamisvälineenä on välttämätön.

Kuvitteleeko joku, että vuonna 2030 Kainuussa ajetaan pääosin sähköautoilla? Se on utopiaa. Polttomoottorien aika ei ole ohi vielä vuonna 2030.

Jos tämä LVM:n edellä mainittu tiekartta toteutuu, niin hintalappu on kuluttajille ja yrittäjille miljardien luokkaa.

North European Oil Trade (NEOT) lausunnon suora lainaus: “Laskelmiemme mukaan jakeluvelvoite tulee maksamaan kuluttajille yhteensä jopa 18 miljardia euroa vuosien 2020–2030 aikana. Laskelmat perustuvat VTT:n ALIISA-mallin polttoaineen kulutusennusteeseen ja NEOT:n omaan arvioon polttoaineen markkinahinnasta. Tämä tarkoittaa polttoaineen litrahinnan nostamista 68 senttiä 2030 mennessä. Jakeluvelvoitteen nostaminen 30 prosentista 34 prosenttiin nostaisi kuluja edelleen yli 300 miljoonalla eurolla ja litrahintaa 7 sentillä. 34 prosentin jakeluvelvoite maksaisi kuluttajille näin ollen 3,3 miljardia euroa vuonna 2030, joka on verran kuin perusterveydenhuollon kulut vuonna 2018.”

Uskoako kansanedustajia vai NEOT:a? Minä uskon jälkimmäistä.

Suomella ei tosiaan tällaiseen tiekarttaan ole varaa. Suomen talous ei sitä kestä.

Kuljetuskustannusten nousu olisi nykyisillä käyttömäärillä reilusti yli miljardi euroa vuositasolla. Kuka maksaa ja kärsii? Kuluttaja, kauppa ja teollisuus.

Ammattiliikenne ajetaan tällä yhä syvempään ahdinkoon. Kainuussa ennen kaikkea metsäteollisuus tulisi kärsimään mittavia menetyksiä ja työpaikkoja, joita on mahdoton saada takaisin. Samoin tulisi käymään joukkoliikenteelle, jonka toimintaedellytykset ovat muutenkin huonosti. Kansallisen päästökaupan valmistelu on syytä keskeyttää mahdottomana.

Kainuulaisten kansanedustajien on turha tulla puolustelemaan hallituksen linjaa po. asiassa. Ei, älkää myöskään vedotko EU määräyksiin, koska kansallisilla päätöksillä näihin voidaan myös vaikuttaa, jos halutaan.

Jaakko Kyllönen
Liikenneyrittäjä, Kuhmo

Lisää julkaisuja

1.9.2021

Kuntapolitiikan jälkilöylyjä

Kuhmon kaupunginvaltuusto kokoontui 23. elokuuta 2021. Kokouksessa oli esillä luottamuspaikka-asiat, joista on käyty neuvotteluja kesän aikana. Neuvotteluista on annettu julkisuuteen

25.8.2021

Uusi valtuustokausi käynnistyi – uusia raikkaita tuulia tarvitaan

Uuden valtuustokauden alku vaati melkoista ennakkoponnistelua. Lievää painostusta käyttäen saatiin kaupungin elinten paikkajako muistuttamaan käytyjen kuntavaalien tulosta. Neuvottelutulos on kuitenkin

18.6.2021

Lämmin kiitos

Lämmin kiitos luottamuksestanne kokoomusjoukkuettamme kohtaan. On hienoa, että näin pitkän vaaliurakan jälkeen menestyimme niin, että saimme tulevalle valtuustokaudelle yhden lisäpaikan