Erja Mannersuo

Agrologi, AMK Erja Mannersuo.

Haluan olla osaltani mukana vaikuttamassa Kuhmon menestykseen ja elinvoiman kehittymiseen

Kuka olen

Olen kohta 59-vuotias ammatinvaihtaja ja tuore agrologi AMK sekä ’pientilan emäntä’.

Tieni Kuhmoon tänne isäni lapsuusmaisemiin toi aikanaan työt. Sittemmin se vaihtui ammatin- ja totaaliseen alan vaihtoon. Perheeseeni kuuluu puoliso, kaksi aikuista lasta ja kolme lastenlasta sekä isohko lauma eläimiä. Kaksi koiraa, kissa ja neljä hevoseläintä.

Koulutus ja työura

Kauppateknikko, merkonomi, markkinointitutkinto MKT, Metsäalan yrittäjänä 2000-luvulle tutkinto (AMK), Luonto-ohjaaja. Agrologin (AMK) opinnot sain juuri valmiiksi.

Yrittäjänä sisutus ja huonekalualalla sekä kirjanpitotoimisto 1991-2002.
RAY,n avustustarkastajana 2001-2009, Helsingin ensikodin talouspäällikkönä 2009, Kalevalan kuntoutuskodin toimitusjohtajana 2009-2014, Kalevalan työterveys Oy;n toimitusjohtajana 2013-2014.
Kipinän tilan emäntänä ja opiskelijana 2014 –

Luottamustehtäviä

Olen ikäni ollut järjestöihminen.
Ensimmäisen oman yhdistykseni perustin vanhempieni ja opettajani ystävällisellä avustuksella Vääksyyn ystävieni kanssa vuonna 1972. Olimme todellakin vielä lapsia, joten tähän perustamishommaan tarvittiin vanhempien apua. Yhdistyksemme oli näytelmäkerho nimeltään Hopeinen kuu. Yhdistyksen tarkoituksena oli tuottaa näytelmiä ja erityisesti valmistaa näytelmissä tarvittavia lavasteita eli käytännössä rakennella kaikenlaista.

Luottamustoimia minulla on ollut monissa yhdistyksissä, joko harrastusten tai luottamustoimien kautta. Yhdistystoiminta on antanut minulle paljon henkistä pääomaa ja jaksamista sekä mielekästä tarkoitusta elämään.

Eri tehtävissä olen toiminut seuraavasti:

Lahden Ahkera
– hallituksen jäsen 1996-2001

Lahden Ahkera
– painijaoston pj. 1996-2001

Espoon kaupunki
– tekninen lautakunta varajäsen/jäsen 2008-2009

Kuhmon kaupunki
– tekninen lautakunta, jäsen 2012-2017
– tekninen lautakunta, jäsen 2019-2021

Kainuun ravirata Oy
– hallituksen jäsen 2018-2019

Kuhmon Rotaryklubi
– presidentti 2013-2014
– sihteeri 2011-2013
– hallituksen jäsen 2020-

Kuhmon Hevosystävät
– hallituksen jäsen 2013-

Kuhmon Kokoomus
– sihteeri 2014-

Kainuun Kokoomus
– piirihallitus jäsen 2021-

Saavutukseni

Tärkeimpänä saavutuksenani minä pidän lapsiani ja lapsenlapsia.
Lapsilla on kaikki hyvin, ja perheeseen kasvaa kovaa vauhtia kolme ihanaa lastenlasta.

Perhe on ollut minulle aina tärkeä, ystäviä unohtamatta. Olen saanut koko elämäni nauttia hyvästä tukiverkosta, jonka luotettavat ystävät ja perhe minulle tuovat. Pitkät ystävyyssuhteet ovat elämän suola ja turva.

Meillä kaikilla on erilaisia elämän vaiheita. On lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja sitten työelämää jos jonkinlaista. Minä olen kiitollinen siitä, että kaikista näistä elämäni vaiheista minulle on tullut hyviä ystäviä, jotka ovat pysyneet rinnallani vuosia, tapahtui mitä tahansa.

 ”Yrittänyttä ei laiteta. Rapatessa roiskuu. Tottumus on hyvä renki, huono isäntä.”
Vanhoissa sanonnoissa piilee viisautta. Yritetään toteuttaa niitä päätöksenteossa.

Tavoitteeni

Haluan olla osaltani vaikuttamassa Kuhmon menestykseen ja elinvoiman kehittymiseen. Pitää uskaltaa yrittää. Pitää olla avoin uusille ajatuksille. Uusia ajatuksia ei saa tyrmätä, vaikka ne ei ole omia. Ollaan avoimia myös päätöksenteossa.

Kunnallisessa päätöksenteossa ei ole oppositio / hallitus asetelmaa.
Valtuustossa täytyy ajatella kaupungin parasta yli puolue rajojen. Tehdään yhteistyötä yli puolue- ja kuntarajojen.

Jos harrastus ei vie kaikkia rahoja, pitää harrastusta vaihtaa.

Harrastukseni

 Harrastuksista tärkeimpänä on tietenkin luonto ja eläimet. Hevoset ovat olleet harrastuksenani jo lapsesta asti. Muutettuani Kuhmoon olen pystynyt palaamaan rakkaan hevosharrastuksen pariin.

Pihapiirissä asustelee nyt kansallisaarteitamme useampikin. Suomenhevosia on muutama kappale sekä lastenlasten iloksi muutama poniini. Lauman kasvattaminen tulevaisuudessa muillakin eläimillä ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Käsityöt ja käsillä tekeminen on myös aina ollut lähellä sydäntäni.

Erilaisia askarteluita ja rakennelmia syntyy ompelemalla, kutomalla, nikkaroiden ja lähes materiaalista kun materiaalista. Taidankin olla aika tuttu näky myös peräkärryineni niin puukaupassa, rautakaupassa kuin Jaurakossakin.

Viralliset diagnoosit harrastuksista lienee ”Hevoshulluus” ja ”Neuloosi”.