Kuhmon
Kokoomus

Omassa kotikaupungissa asukkaiden ja yritysten parhaaksi

Kuhmon Kokoomus tekee kokoomuslaisen arvomaailman mukaista politiikkaa. Siinä korostuu halu kehittää Suomea vapaaseen, länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvana avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu.

Tältä pohjalta toimimme Kuhmon kehittämisen ja kehittymisen sekä kuntalaisten hyvinvoinnin puolesta.

Avoimuus ja yhteistyö eri tahojen kanssa on tavoitteenamme päätöksenteossa. Kaiken päätöksenteon pitää olla ennakkoluulotonta ja kasvuhakuista.

Seuraa, kuinka vaikutamme kuntapäättäjinä.
Myös vinkit ja näkemykset ovat tervetulleita.

Mitä haluamme

Kehittyvät yritykset tuovat työtä

Terve ja kilpailukykyinen elinkeino- ja yrityskulttuuri pitää olla perustana, kun verotuloja pyritään kasvattamaan.  Verotulojen kehityksellä tulee turvata kuntalaisten perustarpeet ja hyvinvointi.

Kaupungin tulee huolehtia, että kaavoituksella ja muilla kunnallishallinnon käytettävissä olevilla keinoilla (esim. työllistämistoimet) tuetaan yritysten mahdollisuuksia toimia ja kehittyä Kuhmossa.

.

Perheistä pidettävä huolta ja koulutus taattava

Lapsiperheitä on tuettava joustavan terveydenhoidon, koulutuksen ja perhepäivähoidon avulla. Kuhmossa on toimittava niin, että uusissa ja kasvavissa yrityksissä syntyy uusia työpaikkoja erityisesti nuorille aikuisille. 


Kokoomuksen vuoden 2022 aluevaaliohjelma

Blogit

  • Kuntapolitiikan jälkilöylyjä
    Kuhmon kaupunginvaltuusto kokoontui 23. elokuuta 2021. Kokouksessa oli esillä luottamuspaikka-asiat, joista on käyty neuvotteluja kesän aikana. Neuvotteluista on annettu julkisuuteen
  • Uusi valtuustokausi käynnistyi – uusia raikkaita tuulia tarvitaan
    Uuden valtuustokauden alku vaati melkoista ennakkoponnistelua. Lievää painostusta käyttäen saatiin kaupungin elinten paikkajako muistuttamaan käytyjen kuntavaalien tulosta. Neuvottelutulos on kuitenkin
  • Lämmin kiitos
    Lämmin kiitos luottamuksestanne kokoomusjoukkuettamme kohtaan. On hienoa, että näin pitkän vaaliurakan jälkeen menestyimme niin, että saimme tulevalle valtuustokaudelle yhden lisäpaikan

Valtuutettumme

Jaakko Kyllönen

Toimitusjohtaja, yrittäjä

137 ääntä

Minna Karjalainen

Luokanopettaja

114 ääntä

Matti-Jussi Pollari

ekonomi

70 ääntä

Kiitos Kokoomuksen ehdokkaita äänestäneitä.

Pystyimme lisäämään tuellanne äänimääräämme ja valtuustopaikkojamme.

Työ Kuhmon ja kuhmolaisten puolesta alkaa heti uuden valtuuston järjestäydyttyä.

Sininen liekki leimahti Kuhmossa

Lue lehti nyt – löydät sen tästä

Seuraa myös näitä

Tietosuojaseloste: Kuhmon Kokoomus ry:n tietosuojaseloste. Hyväksyn käyttämällä sivua. Lue seloste